Blogi

Alihankkijasta Toimitusjohtajaksi

25.10.2023

Urani olen aloittanut taloushallinnon parissa vuonna 2001 Verohallinnon yritysveropuolella rekisteröinnin parissa, äitini jalan jäljissä. Koulutukseltani olen yo merkonomi ja liiketalouden tradenomi, myöhemmin suoritin vielä liiketalouden erikoisammattitutkinnon. Koulut olen käynyt työn […]

Toimitusjohtajasta Mr Pondiksi

13.10.2023

Nimeni on Lampi, Janne Lampi. Mutta aina kun pääsen puhumaan yrittäjän kanssa, Janne saa jäädä sivummalle ja esiin astuu Mr Pond. Olen 20 vuoden tilitoimistoelämän aikana saanut tutustua useamman sadan […]

Kassavirtalaskelma

9.6.2023

Pitäisköhän repiä tuloslaskelma? Yleisin haaste yritystoiminnassa on varmistaa päivittäinen rahan riittävyys. Kuulostaa selkeältä ja selvältä asialta.  Siitä huolimatta kirjanpidon laatimisessa ja raportoinnissa keskitytään usein tuottamaan vain ns. lakisääteistä raporttia eli […]

Holding yhtiö, eli hallintayhtiö

4.5.2023

Nimikin sen jo kertoo, eli tarkoituksena hallita, omistaa ja valvoa toista yhtiötä. Holdingyhtiöllä on määräysvalta liiketoiminnasta omistuksen perusteella suhteessa toiseen yhtiöön. Holding yhtiö kuviota mietittäessä tulevat kyseeseen sen edut ja […]

Pyöreän Pöydän Yrittäjät täyttää kolme vuotta

21.4.2023

Yrittäjä pukeutuneena haarniskaan seurassaan kaksi muuta yrittäjäritaria

Lähes päivälleen kolme vuotta sitten (22.4.2020) perustin Pyöreän Pöydän Yrittäjät. PPY:n ajatuksena oli, ja on edelleen, koota yrittäjät yhteen ja nimenomaan konkreettisesti saman pöydän ääreen, ei etäyhteydellä. Aikaa on kulunut […]

Tänään vietetään tasa-arvon päivää

19.3.2023

Minna Canth (1844-1897) oli lehtinainen, kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Mutta ennen kaikkea hän oli silloisen ajan yksi harvoista naisyrittäjistä. Innostuin etsimään tietoa 1800-luvun yrittäjyydestä. Kolmen euron historiantutkijana löysin, että vuonna […]

Yrityksen sijoitustoiminta – uhka vai mahdollisuus

13.3.2023

Moi kaikki sijoitustoiminnasta kiinnostuneet! Haluan jakaa kanssanne muutaman, eilisen Pyöreän Pöydän Yrittäjät -tapahtuman pohjalta, heränneen ajatuksen. Meillä oli toimistolla taas porukka kasassa pöydän ääressä ja keskustelua johti Niko Palenius Alexandrialta. Mielenkiintoinen […]

Pyöreän Pöydän Yrittäjä ja YEL-vakuuttamisen mielekkyys

27.2.2023

Pyöreän Pöydän Yrittäjissä 23.2. pohdittiin YEL-vakuuttamisen miellekyyttä. Alkuun vähän taustaa Yrittäjän eläkkeestä. Yrittäjän eläkkeellä (YEL) on tarkoitus parantaa yrittäjän eläke- ja sosiaaliturvaa. Eli YEL-vakuutus turvaa toimentulon silloin, jos sairastut, menetät työkykysi […]

Kehityskeskustelut, keharit, keket

19.1.2023

tule tule hyvä kehari – älä tule paha kehari Katseet ovat jo kohti kevättä ja keväisin usein ennen lomia on hyvä pysähtyä hetkeksi ja arvioida mennyttä työvuotta ja tutkailla tulevaa.  […]